Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Teepee Dining Joensuussa

Kuva
Kävimme kesäkuun alussa lounaalla Joensuun satamassa sijaitsevassa tiipiissä, joka on Teepee Dining virallisemmalta nimeltään. Paikka on viehättävä ja erilainen, mutta bisneslounaalle se oli ainakin meidän kohdallamme valitettavan hidas. Tai no, jos olisimme molemmat tyytyneet keittolounaaseen, olisimme saaneet ruokamme hetkessä, mutta kun minä en makkarakeittoa halunnut, vaan tilasin salaatin. Ja pitihän se ottaa ihan periaatteesta jälkiruokakin, kun köyhiä ritareita oli tarjolla. Kun tähän kaikkeen lisätään vain yksi henkilökunnan edustaja sekä liuta janoisia asiakkaita heti peräämme, oli soppa valmis, mutta kaikessa muussa kesti. Saimme tosin hyvitykseksi teet kaupan päälle. Salaatti oli kyllä tosi hyvää, mutta köyhistä ritareista on sanottava, että kyllä ne pitäisi tehdä pullasta eikä jyväisestä leivästä... Ei sillä, ihan hyvältä maistui jäätelön ja kastikkeen kera, mutta jotenkin ne jyvät häiritsivät ;)

Kiteen helmi, Reino

Kuva
Söin viime viikolla todella hyvän salaatin Kiteen Reinossa . Seuraavaksi haluan testata Reinon lähiruokalounaan, ehkäpä burgerinkin joku päivä. Ainoa, mikä Reinossa mättää, on sen aukioloajat. A-oikeuksin varustettu, mielenkiintoinen paikka, jolla on kiva konsepti, on auki ainoastaan päivällä, arkena viiteen, lauantaina kolmeen. Reinon filosofiassa miellyttää lähiruoka sekä Kiteen ja Nightwishin historian esille nostaminen ihan ravintolan sisustamiseen asti. Oikeasti ja rehellisesti paikallinen ravintola on mainio konsepti - toivottavasti myös paikalliset arvostavat. Nautin salaattini Reinon pienellä terassilla. Netistä olin lukenut Reinon ruokalistan, mutten osannut odottaa mitään niin hyvää kuin sain. Broilerisalaatissa oli oikeaa, lämmintä kanaa, lämpimät paistetut perunat päällä ja ilmeisen omatekoinen öljykastike. Marinoitu punasipuli ja paistetut kurpitsansiemenet sekä vuohenjuusto toimivat salaatissa mainiosti. Monta tusinasalaattia taas syöneenä voin sanoa, että tämä osu