Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2011.

Кэт aka Cat Pietarissa

Kuva
Katit Pietarissa on useita gruusialaisia ravintoloita, joissa käytännössä poikkeuksetta olemme saaneet hyvää ruokaa. Yksi tunnetuimmista ja varmaankin vanhimmista on Кэт - Cat . Netistä löytyy tieto, että Cat on toiminut vuodesta 1993. Itse olen vierailut Catissa ensimmäistä kertaa vuonna 1999. Ruoka oli silloinkin hyvää, mutta laskuun lisätty 10 prosentin juomaraha aiheutti närää, koska se tuli yllätyksenä. Nykyään laskuun ei kuulu juomarahat, ja tippiä voi jättää omantunnon mukaan. Hatsapuri - Хачапури Cat on ehdottomasti käymisen arvoinen. Paikka on pieni, joten ainakin ilta-aikaan pöytävaraus on suositeltava, jos meinaa mahtua sisään. Lounasaikaan olemme mahtuneet syömään myös ilman varausta. Cat ei ole gruusialaisista ravintoloista edullisin (Pietarista kun löytyy myös pilkkahintaisia gruusialaisia no name -paikkoja) mutta Cat on takuulla hyvä, vieraanvarainen, ystävällinen, tunnelmallinen - eikä kuitenkaan erityisen hinnakas Pietarin yleiseen ravintolahintatasoon nähden.

Repinin ravintelivaunun tarjontaa

Kuva
Verrokiksi edelliselle blogitekstilleni, jossa esittelin Allegron ravintolavaunun tarjontaa, lataan tähän yhden esittelyn myös Repinin ravintolavaunusta. Matkustimme viime vuoden lopulla Repinillä Vainikkalasta Pietariin. Nautimme illallisen pitkän kaavan mukaan ravintolavaunussa. Ruoka oli venäläistä, hyvää, ravintolavaunuksi edullistakin. Baltiiskii salat Söimme alkupalaksi salaatit, pääruuaksi lohiannoksen ja kieliannoksen, juomana meillä oli pullollinen venäläistä shampanjaa. Lysti maksoi 1940 ruplaa, joka tuolloisella kurssilla tekee reilun 45 euroa. Koko illallinen ravintolavaunussa tuolla hinnalla, kun nykymenolla Allegrossa pienestä tilkasta viiniä + keitosta ja salaatista saa maksaa melkein 40 euroa. Shampanjaa Kieltä Vihreä salaatti Lohta

Allegron ravintelivaunun tarjontaa

Kuva
Matkasimme maaliskuussa Allegrolla Vainikkalasta Pietariin. Juna on niin nopea, että tuskin ehdimme ravintelivaunussa pistäytyä, kun juna jo lähestyi Pietarin Suomen asemaa. Olihan siinä uutuudenviehätystä tutustua Allegroon sekä sen ravintolavaunuun, mutta viimeistään ravintolavaunun hinnat nähtyämme tuli ikävä Repiniä. Maistelimme possuseljankan ja porosalaatin. Ruoka oli ihan hyvää, mutta hinta melkoinen: keitto maksoi 13,90 euroa, salaatti 14,90 euroa ja punaviini (25 cl) 10 euroa. Aika pienestä lounaasta saimme siis pulittaa lähes 40 euroa. Huh.

Hotelli Moskovan Pivorama ja Panorama

Kuva
Pihvi Yövyimme Suomi-Venäjä-Seuran porukan kanssa Moskova-hotellissa maaliskuussa 2011. Hotellikokemuksestamme kertoo blogini Tanjan matkamittari , kyseiseen tekstiin pääsee tästä linkistä: Tanjan matkamittari: Majoitusta Pietarissa: Hotelli Moskova . Mutta nyt asiaan, eli Pivoramaan ja Panoramaan: Matkan toisena iltana minä väsyneenä matkanjohtajana en jaksanut enää lähteä kaupungille syömään, vaan päädyimme Mikon kanssa illastamaan hotellin ravintolaan, Pivoramaan. Tuon kokemuksen perusteella en suosittelisi paikkaa kovinkaan innokkaasti. Sushi Alkupalasalaatit olivat ihan perushyvät, mutta pääruokien ja shampanjan kanssa ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Mikko tilasi sushia eikä liiemmin pitänyt kalaisasta satsistaan. Liekö kala ollut jo tuoreutensa ehtoopuolella vai mikä lie. Mikosta ei tullut sushin ystävää tämän perusteella. Minulla oli (olevinaan) pihviä, mutta mutta. Ei se annos makunystyröitä hellinyt eikä vakuuttanut ulkonäölläänkään. Kana-caesar Kreikkalainen

Sesam Hannoverin keskustassa

Kuva
Olimme Hannoverin messuviikkomme aikana päivästä toiseen illastaneet mitä hienoimmissa ravintoloissa milloin missäkin porukassa, joten kun yhtenä iltana pääsimme kahdestaan liikkeelle, päätimme käydä pikaisesti vain nurkan takana sijaitsevassa yksinkertaisessa pitsa-kebabmestassa ja tulla kämpille nukkumaan ajoissa. Turkkilaisessa Sesam-ravintolassa istuimme terassilla ja nautimme hyvät salaatit, herkulliset kiviarinauunipitsat ja isot lasilliset viiniä. Hintaa illalliselle tuli reilut 20 euroa ja aikaa meni ehkä puoli tuntia. Ihan hyvää, edullista, helppoa ja nopeaa Hannoverin ydinkeskustassa viihtyisällä terassilla. Ei pöllömpää.