Georgialainen ravintola Suliko Pietarissa

Yläkuvassa alkupalasalaattina feta-kasvissalaatti. Otimme myös ceasar-salaatin, josta ei kuitenkaan valitettavasti ole kuvaa. Molemmat maistuivat erinomaisesti. Feta oli hurjan isoina paloina ja älyttömän pehmeää, luullakseni pehmeyden takia myös todella rasvaista. Alkusalaatit olivat oikein runsaat.


Pääruuaksi vartaat. Makua ja kokoa niissäkin riitti.

Ravintola saa ihan hyvän arvosanan. Sijainti on maino: lähellä Nevskiä ja Kazanin tuomiokirkkoa, eli aivan keskustassa. Silti hinnat eivät ole kohtuuttomat, joskin hieman korkeat omalla mittapuullani. Cuba-hostel on aivan vieressä, ja tämähän oli tietenkin syy, miten Sulikoon päädyimme.

Hyvä georgialainen, paljon erilaisia ruokavaihtoehtoja, hyvä palvelu. Voin suositella.

Nettisivu: http://www.suliko-spb.ru/

Kommentit

Unknown sanoi…
Kiitos ravintolavinkeistä! Käytiin lauantaina Sulikossa ja oli hyvä ravintola. Toki ei ihan halpa mutta hintansa väärti. N.15min jouduttiin odottelemaan vaikka oli varaus, mutta viulisti viihdytti odotteluajan mukavasti. Loppuillasta hän ja asiakkaina olleet jenkkikuorolaiset innostuivat ex tempore viihdyttämään muita asiakkaita hienoilla lauluäänillään👍

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila